Kaikki kiva kielletty

Terveisiä mökkilomalta! Helle kärventää ihanasti ja järvi kutsuu 28-asteiseen kylpyyn En nyt kuitenkaan kirjoita loman ihanuudesta, vaan reippaasti otan blogitekstiin saman negatiiviisen kulman, joka näinä hellepäivinä päätäni on hallinnut.

Olen ongelmatapaus. Minulla on ihan aina flunssa, vaikka olen ihan terve. Lääkärit määräävät pari kertaa vuodessa, kun vaivaudun vastaanotolle, yleensä antibiootteja. Koska olen verikokeiden perusteella aina terve, ei minua ole otettu tosissaan oikeastaan koskaan. Muistan olleeni flunssassa häiritsevän paljon ainakin ala-asteelta saakka. Niistin aina. Nykyään saan flunssan kerran tai kaksi kuussa. Jatkuva kierre on aiheuttanut infektioastman, joka todettiin muutama vuosi sitten. Sittemmin lääkkeiden avula hengittäminen sujuu pahimmankin flunssan jyllätessä.

Tänä kesänä tuli itku, kun suuntasin yksityisvastaanotolle harvinaisen tiukassa istuvan flunssan kanssa ja lääkäri vilkaisi kurkkuun sillä valitin erityisen kovasta kurkkukivusta ja määräsi yskänlääkettä. Yskää minulla ei ollut.

Löysin onnekseni lopulta lääkärin, jota kiinnosti ja joka otti tosissaan, määräsi laajoihin kokeisiin ja suositteli painostamaan kunnalliselta puolelta erikoislääkärilähetteen, jos mitään ei löydy. Muutama viikko sitten minusta otettiin huomattava määrä verta. Tulokset sain viikko sitten: ei poikkeavaa. Aloin itkeä puhelimeen. Olin niin toiveikas, että jotain olisi löytynyt. jotain selittävää sille, miksi perusterve on sairas.

Kuten sopivaa on, koin epäonnistuneeni ihmisenä ja käytin loppupäivän googlaillen itseäni terveeksi. Pintapuolisten tutkimusteni perusteella tein listan kielletyistä aineista.

Liha on pudonnut ruokavaliosta jo aiemmin, joten saanko esitellä uuden minän: viljaton ja sokeriton vegaani. Huh! Näillä mennään nyt ainakin muutama kuukausi ja katsotaan, tapahtuuko flunssailulle jotain.

Lähdin lähes saman tien päätöksenteon jälkeen mökille äidin ja siskon perheen kanssa. Olen ollut lähinnä ärsyyntynyt ja äkäinen. Ai miksi?

Eniten tiukkaa tekee kahvin kanssa. Joka päivä käyn kiivasta sisäistä dialogia siitä, jos joisin ihan vaan pari kuppia. Kahvi on muutenkin vähiten paha noista kaikista pahoista. Rakastan hauduttaa tuoretta minttua yhdessä vadelmanlehtien kanssa, mutta jokainen kahvinjuoja tietää, ettei sillä ihan samaa vaikutusta ole kuin tuplaespressolla.

No, sokeriakin tekee mieli. Ärsyttää nakertaa omenaa, kun muilla on lettukestit käynnissä. Kaikessa on sokeria. Kaikessa. Tekee mieli sitä. Koko. Ajan.

Äiti unohtaa neljätoista kertaa päivässä, että jossain on jotain. Tarjoaa suklaata tai kahvia tai juustovoileipää. Eilen oli lasten karkkipäivä ja Penni tuli auliisti tarjoamaan omistaan. Hyvä äiti ärisi vastaukseksi.

Sitten, kun ajattelen, niin täällä on huomattavan paljon helpompaa kuin Helsingissä. En uskalla edes ajatella, miten hurmaava ravintola-asiakas minusta tällä kieltolistalla tuleekaan. Ja terassiskumpat! Sangriakannu bileissä. "Vettä kiitos".

Illalla siskon pojat tulivat frisbee-golfaamasta mukanaan hampurilaisaterian jämät. Nuhjaantuneisiin ranskalaisiin oli ripoteltu jotain maustesekoitusta, joka tietenkin sisälsi sokeria ja vehnää. Harmitti aivan huomattavan paljon. Siis kylmät ranskikset.

Tällaisesta jatkuvan valituksen tilasta olen saanut itseni kiinni. Ajattelen ruokaa ja juomaa ja menetettyjä makuja. Syön myös ihan jatkuvasti. Esimerkiksi tuon ranskisepisodin aikana söin iltapalaa: 150 vuotiaaseen juureen leivottua ruislimppua hummuksella, avokadolla ja oman pihan salaatilla. Ei ole hankala arvata, kumman valitsisin, jos voisin syödä kaikkea...

Yritän nyt itselleni armollisesti ajatella, että tämä itkupotkuraivari on ollut tarpeellinen vaihe uuden ruokavalion aloittamisessa. Luopuminen yleensä sattuu. Aion kuitenkin tehdä korjausliikkeen ja keskittyä iloitsemaan siitä herkullisesta, monipuolisesta ja huomattavan tervellisestä ruoasta, jota saan syödä. Ja keskittyä niihin asioihin, jotka toivat sisältöä elämään aikaisemminkin. Muistaakseni olen jotain muutakin harrastanut kuin syömistä.

Joogaa ittes mukavaks!

Jokainen minut tunteva tietää, että olen Suorittaja. Teen paljon asioita, monen mielestä (minä mukaanlukien) vähän liikaakin, innostun ja suoritan. Teen kaiken vähän paremmin kuin olisi pakko; myös sellaiset asiat, joiden ei välttämättä tarvitsisi mennä ihan pilkulleen. Vaadin itseltäni paljon ja kaikenlainen epäonnistuminen nakertaa mielenrauhaani.

Suorittajan persoonallisuus aiheuttaa kantajalleen kaikenlaisia kivoja taitoja ja tilanteita, ihmisiä ja todistuksia... Mutta myös uupumusta, loppuunpalamisia ja pahimmassa tapauksessa kroonisen masennuksen.

Siksi minä joogaan.

Olen flirttaillut joogan kanssa teini-ikäisestä saakka. Aloitin ja lopetin astangajoogan jossain vaiheessa. Pidin joogatunneista, joilla hiki virtasi ja fyysinen kehittyminen oli nopeaa. Jokin siinä kuitenkin omalla kohdallani tökki. Astangakokeilun jälkeen ajelehdin opettajalta toiselle, joogasin kotona ja ohjatuilla tunneilla.

Viime talvena löysin oman opettajani. Menin vierailemaan joogaopettajakoulutuksessa, jossa tantraguruni luennoi. Osallistuin aamujoogaan opettajaopiskelijoiden kanssa. Vaikutuin siitä, miten kaiken ikäisiä ja fyysisesti erilaisia ihmisiä joogasali oli täynnä. Sulassa sovussa kaikkien kehot päätyivät yhteisiin asanoihin. Ketään, kaikkein vähiten opettajaamme, ei kiinnostanut, miten suoriudun, vaikka hyppäsin mukaan vain viikoksi kesken pitkän koulutuksen. Se oli ihanaa!

Riitti, että osallistuin. Tietenkin sain ohjausta. Kehityin. En kuitenkaan kehittynyt paremmaksi kuin joku toinen, enkä jäänyt huonommaksi. Ymmärsin jotain, mikä on muuttanut koko ajattelutapani joogasta. Ja elämästä.

Joogassa ei voi olla hyvä tai huono.

Jooga ei tapahdu hyvä-huono -akselilla. Tavoitteet eivät ole asanoiden oikeaoppisuudessa, nopeassa kehittymisessä tai missään muussakaan mitattavassa asiassa. Kaikki tavoitteet palautuvat harjoittamiseen. Kun tekee, tavoite on saavutettu. Nautin siitä, ettei joogassa tule koskaan valmiiksi. Nautin tavoitteiden asettamattomuudesta. Nautin siitä, että kukaan ei mittaa edistymistäni. Saan tehdä tekemisen vuoksi ja olla olemisen vuoksi.

Kaikki fyysinen ja henkinen edistyminen joogassa on tapahtunut irroittamisen kautta. Fyysisesti turhista lihasjännityksistä irrottaminen saattaa kehon asentoon, joka vielä äsken pelotti. Henkisesti irrottaminen liittyy usein pakkoon vääntää itseään johonkin, mihin keho ei ole valmis ja hyväksymään kehon, mielen ja tilanteen rajat sellaisinaan.

Irroittaminen on Suorittajan suurin oivallus. Elämä on aika paljon helpompaa, kevyempää ja vapaampaa, kun laittaa omat ja muiden odotukset hyllylle ja elää menemään. Kohtalotoverit: takakireää suorituskeskeistä asennetta on ihan mahdollista lieventää. Irrottamalla olen hengittänyt tieni ulos elämänmittaisesta masennuksesta. Toki siihen tarvittiin muutakin kuin joogaa. Kuitenkin omaan ja muiden kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin keskittyminen on ollut tärkein yksittäinen asia, joka on saatellut minut tähän päivään.

Tule olemaan suorittamatta! Elokuun puolessa välissä nautitaan hathajoogasta, meditaatiosta, luovuudesta ja tantra-ajatuksista viikonlopun verran. Retriitissä on vielä tilaa. Tervetuloa!